Koronavuosi kuritti myös aurinkosähköalaa

 

Vuosi 2020 lähti Sons of solarilla erittäin hyvin käyntiin. Myyntiä lähdettiin tekemään vahvalla ja kokeneella tiimillä, ja helmikuun rakennusmessut olivat suuri menestys. Asennuskalenteri alkoi täyttyä mukavasti, ja lisäasentajia alettiin etsiä kiireellä. Yhtäkkiä kuitenkin maaliskuun puolivälissä osa porukasta sairastui, ja yhteiskuntakin meni kiinni. Tilauksia ei tullut, ja kaikki keskeneräiset kaupat ottivat reilun aikalisän. Sitten pohdittiin lähinnä, miten tästä selvitään.

Haimme Business Finlandilta häiriötilanteen kehitystukea minimin 10 000€, ja sen saatuamme käytimme huhtikuun ja toukokuun alun kehittääksemme toimintaamme vastaamaan uutta toimintaympäristöä. Messut ja markkinat oli peruttu, ihmiset olivat varuillaan ja epävarmuutta oli kaikkialla. Päätimme keskittyä ainakin koko kesän ajan täysin kuluttajakauppaan, ja laajentaa tarjontaamme mökkijärjestelmiin ja ilmalämpöpumppuihin.

Kehittämämme uudet toimintatavat osoittautuivat hyväksi, ja kauppaa alkoi pikkuhiljaa tulla toukokuun lopussa, ja kesäkuussa olimmekin jo täydessä vauhdissa. Heinäkuu oli kiireinen ja myös elokuu oli hyvä. Onnistuimme tekemään toiminnastamme kannattavaa, ja pystyimme tekemään jopa joitain investointeja. Tästä kuuluu kiitos tiimillemme, joka pysyi motivoituneena ja joustavana läpi kriisin. Entistä päättäväisempänä lähdemme kohti vuotta 2021, eikä tätä junaa pysäytä enää mikään.

 

2021 On Sons of solarin ja aurinkosähkön vuosi

 

Nyt 2020 joulukuussa tätä artikkelia kirjoittaessa, olemme koko myynti- ja kehitystiimin voimin keskittyneet jo yli kuukauden myyjien rekrytointiin, ja myynnin kehittämiseen. Uudet asiantuntijamme ajamme sisään tammi-helmikuussa, ja kaiken kaikkiaan lähdemme kohti ensi vuotta yli tuplasti suuremmalla myyntitiimillä, sekä entistä paremmalla koulutuksella, tietotaidolla ja myyntiprosessilla. Asiakaslähtöisyys on meillä keskiössä ensikin vuonna, ja jatkamme asiakastyytyväisyyteen panostamista. Olemme tällä hetkellä Suomen parhaiten arvosteltu aurinkosähköyritys, ja aiomme pysyä sellaisena. 

Tiimimme lisäksi myös koko ala on kovassa nosteessa, ja aurinkosähköstä on tulossa valtavirtaa tiedon lisääntyessä. Tätä vauhdittaa osaltaan myös paneelien kehitys ja hintojen lasku. Toivomme myös, että koronatilanne saadaan Suomessa kuriin ennen kevättä, jotta pääsemme asiakkaidemme luokse, sekä messuille ja markkinoille.

Kaiken kaikkiaan odotamme ensi vuodesta merkittävää kasvua, ja ennusteiden mukaan saatamme jopa kolminkertaistaa liikevaihtomme. Aiomme myös tehdä aktiivisesti yritys- ja maatilamyyntiä, ja parantaa kilpailukykyämme näillä sektoreilla uusilla hankintaprosesseilla.

Panostamme vuotena 2021 siis näihin asioihin: asiakastyytyväisyys, työntekijöiden hyvinvointi ja palvelun laatu, sekä kasvu kehityksen ja muutoksen kautta. Sitä ennen rauhoitumme joulun alla, ja keräämme voimia aurinkoiseen ja kiireiseen ensi vuoteen.

 

Hyvää ja rauhallista joulua, uutta vuotta ja joululomaa kaikille lukijoille! Olkoon 2021 meidän vuosi 😉

 

Ystävällisin terveisin

Henrik Rousi

Toimitusjohtaja

 

Leave a Reply